Otsikkokuva

Valmennamme menestymään. Kansainvälisesti.

Suomalaisen elinkeinoelämän omistama Fintra auttaa suomalaisyrityksiä vastaamaan globaalin liiketoiminnan kasvaviin haasteisiin.

Fintra on valmentanut kansainvälistymisen kynnyksellä olevia ja jo maailman markkinoilla aktiivisesti toimivia suomalaisia yrityksiä jo lähes 50 vuoden ajan. Fintran hallituksessa ovat edustettuina maamme valtiovalta sekä elinkeinoelämä. Yli 300 asiantuntijasta koostuvan valmentajaverkoston avulla taitomme ja tietomme ovat ajankohtaisia ja monissa tilanteissa testattuja.

Yhteistyömme useiden kansainvälistä liiketoimintaa edistävien yhdistysten ja järjestöjen kanssa takaa alan viimeisimpien tietojen ja taitojen päätymisen valmennuksiimme ja sitä kautta asiakkaidemme käyttöön. Olemme jäsenenä mm. EFMD:ssä, Suomen Coaching-yhdistyksessä, World Trade Centers Associationissa, Henkilöstöjohdon Ryhmä Henry ry:ssä sekä Suomalais-Venäläisessä kauppakamarissa.

Valmennuksiimme osallistuu vuosittain noin 4000 henkilöä, useimmat yritysten lähettäminä. Valmennuksen lopputuloksena pitää aina olla entistä paremmin työnsä tekemiseen pystyvä henkilö ja alallaan entistä kilpailukykyisempi yritys.

<< Etusivulle

Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications