1.11.2009 SÄHKÖINEN TULLAUS ASTUI VOIMAAN
Marraskuun alusta lähtien vienti-ilmoitukset on laadittava tullille sähköisesti. Vientitullauksen sähköinen ilmoittaminen on ainoa vaihtoehto ja se koskee kaikkia vientitoimintaa harjoittavia yrityksiä. Sähköinen tullaus on osa laajempaa EU:n piirissä meneillään olevaa tulliuudistusta, johon kuuluvat lisäksi mm. kaikkeen ulkomaankaupan tavaraliikenteeseen liittyvä turvauudistus ja tullausmenettelyjen laatusertifikaatti AEO.
Kaikkien ulkomaankauppaa käyvien yritysten tulee varmistaa, että yrityksen kaupalliset prosessit ja tietojärjestelmät ovat uusien sähköisen tullauksen mukanaan tuomien vaatimuksien mukaiset. Erittäin tärkeää on myös tarkistaa eri osapuolten kanssa solmitut sopimukset ja mm. niissä määritellyt vastuut ja velvollisuudet.
Fintra on toteuttanut eri puolilla Suomea jo kuusi suuren suosion saavuttanutta seminaaria, joissa käsitellään tullimenettelyiden muutoksia ja niistä seuraavia muutostarpeita yritysten omassa työympäristössä.
Lisätiedot: Marja-Liisa Sarkki, puh. 0207 220 552
