Tekstiiliyritys Nanso kehittää hankintaprosessiaan vastaamaan yrityksen tämän hetken tarpeita. Supisuomalaisen brändin takana on globaali hankintaketju. Fintran valmennus on antanut työhön uusia eväitä.
Perinteikäs suomalainen tekstiiliyritys Nanso on viime vuosina uusiutunut entistä nuorekkaammaksi. Yritys on tilannut mallistoja nuorilta suunnittelijoilta ja nostanut esiin tuotteidensa eettisyyden. Tuotteen alkuperäkin on osa brändiä.
Nansolaiset ovat paneutuneet hankintojen järkeistämiseen ja kehittämiseen Fintran räätälöidyssä valmennuksessa. Fintran Sourcing Excellence Program -valmennuskokonaisuus antoi eväitä uuteen hankintastrategiaan. Valmennukseen osallistui ostajia sekä markkinointi- ja myynti-tehtävissä toimivia.

- Hankintojen merkitys Nanson toiminnassa on kasvanut voimakkaasti. Samaan aikaan taloon on tullut uutta, nuorta väkeä, toimitusjohtaja Pertti Lahervuori kertoo.
Myös yrityksen liiketoiminta on muuttunut yritysostojen myötä. Uusi kokonaisuus tarvitsee tapoja, joilla hyödyntää yhteistä osaamista ja resursseja.
- Hankintoja pyritään tekemään keskitetysti, kun aiemmin kullakin tuotteella tai tuoteryhmällä oli oma tapansa toimia ja omat kumppaninsa, kertoo ostopäällikkö Sari Hiukka.
Nansolaiset ovat erittäin tyytyväisiä valmennukseen.
- Haluamme kehittää uusia, juuri meille sopivia tapoja toimia. Valmennus on ollut hyvä ja johdonmukainen ja vetäjät erinomaisia, Lahervuori kiittelee.
Nanso valitsi valmennuskumppanikseen Fintran, koska ohjelman sisältö ja aikaisemmat referenssit samalta toimialalta olivat vakuuttavia.
Kiina suurin hankintamaa
Nanso aloitti hankinnat Suomen ulkopuolelta jo vuonna 1985. Tekstiiliteollisuudessa globalisaatio on edennyt nopeaa vauhtia. Työvoimakustannuksilla on suuri vaikutus lopputuotteen hintaan.
Nansossa hankintojen osuus vaihtelee suuresti tuoteryhmittäin. Jotkut tuotemerkit ostetaan käytännössä kokonaan kumppaneilta. Nanson 17 hengen osto-organisaatio toimii Suomesta käsin.
- Euroopassa suurimmat hankintamaat ovat Italia, Kreikka, Turkki, Portugali ja uusimpana Bulgaria, Kaukoidässä puolestaan Kiina, Intia ja Etelä-Korea. Kiina on suurin yksittäinen hankintamaa, Lahervuori kertoo.
Haasteellisinta hankintaprosessissa on markkinatilanteen nopea vaihtelu. Esimerkiksi Kiinan työvoimakustannukset ovat nousseet nopeasti ja maa on menettämässä suhteellista kilpailukykyään.
Toimialan uutena hankinta-alueena on nousussa Pohjois-Afrikka, minne maailman isot tekstiiliyritykset ovat jo suunnanneet. Nansossakin varaudutaan luomaan uusia verkostoja.
Kaikkea ei voi kuitenkaan jatkuvasti siirtää maasta toiseen. Nansolla on monia hyviä, pysyviä kumppaneita, joiden kanssa yhteistyötä jatketaan, vaikka virta veisikin uusille markkinoille.